Kulttuuriperintö politiikan välineenä

Jos pitää yhtään tuntosarvia pystyssä Egyptiin liittyvissä asioissa, on varmasti huomannut viime vuosina kaksi asiaa: Egyptin matkailun mainonta on vuoden 2011 arabikevättä seuranneen tauon jälkeen kasvanut voimakkaasti, ja Egyptissä tehdyistä arkeologisista löydöistä uutisoidaan Suomenkin mediassa jatkuvasti. Kummassakin on kyse samasta ilmiöstä. Turismi on Egyptin tärkeimpiä elinkeinoja, ja suurin osa turisteista matkustaa Egyptiin faraonisten muinaisjäännösten perässä. Kun muinaislöydöt ovat jatkuvasti uutisissa, turistien mielenkiinto pysyy yllä.

Tutkimuseettisesti hieman kyseenalaisesti Egypti on keskittynyt tutkimaan takuukohteita, joista pyritään tekemään mediahuomiota saavia löytöjä. Tämä ei todellakaan ole hedelmällinen lähtökohta arkeologiselle tutkimukselle, jonka pitäisi olla tieteellisesti perusteltujen tutkimuskysymysten ohjaamaa. Tuntuisi melko erikoiselta, jos Suomessakin arkeologiset tutkimuskohteet valittaisiin sen mukaan, mikä houkuttelee eniten turisteja.

Karnak_sphinxes

Amon-jumalaan viittaavia oinaspäisiä sfinksejä Karnakin temppelin edustan sfinksikäytävällä Luksorissa. Karnakista siirrettävät sfinksit eivät kuulu tähän kujaan, vaan ne siirrettiin temppelin sisäpihalta. Kuva: Wikimedia Commons.

Erityisesti Egyptin viimeisin turismitempaus on herättänyt voimakasta vastustusta egyptologeissa ja arkeologeissa: Luksorissa sijaitsevasta, Sinuhe Egyptiläisestäkin tutusta Karnakin temppelikompleksista päätettiin siirtää neljä oinaanpäistä sfinksiä Tahririn aukiolle Kairoon. Sfinksit ovat olleet Karnakissa tuhansia vuosia, eikä modernin Egyptin historiaan keskeisesti kytkeytyvä Tahririn aukio ole niille todellakaan luontainen ympäristö, etenkään, kun veistokset päätyvät keskellä liikenneympyrää. Siirto on myös herättänyt huolta siitä, mitä Kairon saastunut ilma tekee kalkkikivisille veistoksille.

Veistosten siirtäminen on erityisen kyseenalaista, koska se rikkoo kansainvälisiä sopimuksia: Karnak ja koko muinainen Theba (nyk. Luksor) muodostavat Unescon maailmanperintökohteen, ja veistosten siirtäminen olisi vaatinut Unescon hyväksynnän. Sitä se ei hyvin todennäköiseti olisi saanut, koska siirto on vastoin historiallisten rakennusten hoitoa koskevaa Venetsian sopimusta (1964), jonka mukaan muinaisjäännöksen tai sen osan saa siirtää toisaalle vain muinaisjäännöksen suojelemiseksi.

Kaikki tämä muinaisella kulttuurilla ratsastaminen tuntuu keinotekoiselta ja jopa irvokkaalta, koska samaan aikaan Egyptissä rehottaa vakava haudanryöstely. Tässä Egyptillä on tietysti vuosituhantiset perinteet, mutta luultavasti melko pienilläkin sijoituksella ja valistustyöllä paikalliset olisi mahdollista saada arvostamaan faraoiden aikaista perintöä muunakin kuin rahanlähteenä. Egyptillä on kuitenkin vielä pitkä matka siihen, että kansalaiset kokisivat arkeologian omakseen.

Viime syksynä eräässä yleisöarkeologiakonferenssissa egyptiläinen arkeologi valitti ongelmasta, jonka muinaisjäännösten päällä asuvat ihmiset aiheuttavat: muinaisjäännösten tutkiminen ja suojelu vaatii kotien purkamista, mutta miten asukkaat voi häätää kodeistaan ilman, että syntyy protesteja? Jos egyptiläisten tutkijoiden suhde kansalaisiin on tämä, en usko, että muutaman muinaisjäännöksen siirto pääkaupungin liikenneympyrään saa juurikaan egyptiläiset kokemaan muinaisen historiansa omakseen.

Tietoja Ilari Aalto

Olen arkeologi, keskiajantutkija ja tietokirjailija.
Kategoria(t): Yleinen. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s