Moni kakku päältä kaunis…

VAROITUS: Artikkeli sisältää kuvia muumioista.

Joitakin muinaisegyptiläisiä muumioita ei voi olla ihailematta. Vainajilla on ikää tuhansia vuosia, ja he näyttävät vain nukkuvan, toisinaan olevan vain transsimaisessa tilassa kiviset silmät auki. Mutta tätä ei voi sanoa kuin kourallisesta muumioita. Se, mikä koskee muutamia Uuden valtakunnan kuninkaallisia muumioita, ei todellakaan koske jokaista yksilöä.

Tuntematon rouva III välikauden lopulta. Wikimedia.

Muumiointitekniikkaa ei kehitetty yhdessä yössä, eivätkä sen huippuosaamisesta saaneet koskaan nauttia kuin kaikkien varakkaimmat. Useimpina aikoina muinaisessa Egyptissä panostettiin muumion kääreiden ja arkun ulkonäköön enemmän kuin muumion itsensä säilymiseen. Kehon säilymisellä vaikutti olevan väliä vain symbolisessa mielessä: ruumis oli vain muumion ydin, muumio kokonaisuutena taas ideaali kuva vainajasta ja koti tämän ka-hengelle.

Miten muumiointi sitten sai alkunsa? Otetaanpa pieni katsaus muumioinnin historiaan.

Ennen kuin faraoista oli Egyptissä kuultukaan yli 5000 vuotta sitten, haudattiin vainajat kuumaan hiekkaan, joka kätevästi kuivasi ruumiin. Jossakin vaiheessa tämä ilmiö ilmeisesti huomattiin (oma kysymyksensä on,

miksi egyptiläiset tulivat kosketuksiin näiden luonnonmuumioiden kanssa) ja ruumiin säilymistä alettiin pitää uudelleensyntymisen ehtona. Jo ennen varsinaisen muumioinnin kehittymistä meillä on näyttöä pellavaisten käärinliinojen käytöstä, jolla ilmeisesti oli rituaalinen merkityksensä ennen kuin se alkoi palvella ruumiin säilymistä.

Ennen muumiointiprosessin vakiintumista oli olemassa toinenkin perinne, jossa vainajan annettiin lahota kunnes vain luut olivat jäljellä, minkä jälkeen tämä rituaalisesti ”kasattiin uudelleen”, millä pyrittiin palauttamaan vainajan elämä.

Varhaisimmat ”oikeat” muumiot ovat vanhan valtakunnan (n. 2700–2130 eaa.) ajalta. Tuolta pyramidinrakentajien ajalta ei ole kovin montaa muumiota säilynyt, ja ilmeisesti koko prosessi oli vain varakkaamman ylhäisön saavutettavissa. Muumioista pyrittiin tekemään mahdollisimman elävän näköisiä: raajat ja jopa sormet kiedottiin erikseen käärinliinaan, ja pellavasta muotoiltiin vainajalle kasvot. Muumio jopa puettiin vaatteisiin. Näistä niinsanotuista pellavamuumioista ei sitten komean ulkokuoren lisäksi paljon olekaan jäljellä: muumiointitekniikka oli kehittymätön, esimerkiksi aivoja ei poistettu, ja ruumiit ovat yleensä vain luurankoja jos sitäkään.

I välikauden aikana muumion ulkoasu koki muutoksia, ja vainaja alettiinkin kuvata elävän ihmisen sijaan valaistuneena esi-isänä. Vainaja käärittiin kokonaan kääreisiin, ja keskeistä osaa alkoi näytellä kuolinnaamio, jota harvoin jos koskaan voi pitää vainajan muotokuvana; enemmänkin se oli idealisoitu kuva.

Keskivaltakunnan aikaan levisi aivojen poistaminen yleiseksi käytännöksi muumioinnissa. Ajalta on melko vähän säilyneitä muumioita, ja säilyneet kielivät useista samanaikaisista käytänteistä – kaikilta ei esimerkiksi ole poistettu sisäelimiä. Yksi mielenkiintoinen löytö ko. aikakaudelta on noin 60 sotilaan hauta Thebasta. Sotilaat ovat muumioituneet luonnostaan kun heidät on ilmeisesti väliaikaisesti haudattu hiekkaan, ja muumiointi on pitkälti tasokkaampaa kuin ajan ”oikeiden” muumioiden kohdalla.

II välikauden nk. rishi-arkku Thebasta. wikimedia

II välikausi tuntuu olevan välikausi myös muumioiden suhteen. Löytöjä on hyvin vähän, ja perinne saattoi alueittain jopa katketa. Ainakin Thebassa se kuitenkin jatkui, mutta saattaa olla että Pohjois-Egyptiä hallinneet hyksot noudattivat muumioinnin sijaan omia palestiinalaisia perinteitään.

Uuden valtakunnan , (hallitsijoita mm. Hatshepsut ja Tutankhamon) aikana muumioinnissa tapahtui selviä harppauksia eteenpäin. Tuolloin Egyptissä vallitsi pitkä rauhanaika, ja laajat kauppasuhteet mahdollistivat uusien muumioinnissa käytettyjen ainesosien tuomisen maahan. Aivojen poistosta tuli tavanomainen piirre, ja hienovarainen muumiointi onnistui säilyttämään vainajien pehmytkudokset verraten hyvin. Esimerkiksi Ramses II:n isästä Seti I:stä voi sanoa, että hän on ikäisekseen erittäin hyvin säilynyt. Tämä kaikki koski kuitenkin vain kuninkaallisia ja erittäin korkearvoisia virkamiehiä. Pääsääntöisesti tavallisen kansan keskuudessa muumioissa edelleen keskityttiin ulkonäköön. Monet, komeastikin varustetut muumiot saattavat olla heikkolaatuisia; niiltä ei ole poistettu aivoja, ja huonosti säilynyttä ruumista on paikkailtu esimerkiksi mudalla. Näin on esimerkiksi Katebetin muumion kohdalla.

Kuin isä ja poika. Seti I ja Ramses II, 19. dynastia. Kairon egyptiläinen museo. wikimedia

Uutta valtakuntaa seurannut III välikausi oli aikakausi, joka Egyptissä hioi muumioinnin huippuunsa. 21. dynastiaa voi pitää muumioinnin huippukautena – tuolloin muumioiden ihon alle laitettiin täytemateriaalia tekemään vainajista elävämmän näköisiä. Uskomusmaailmassa tapahtui ilmeisesti muutoksia, sillä III välikauden aikaan erikseen muumioidut sisäelimet usein asetettiin takaisin kehoon sen sijaan, että ne oltaisiin säilötty perinteisiin kanooppiastioihin.

Voiko vainajaa kutsua kauniiksi? Kuningatar Nodjmet, 21. dynastia.

21. dynastian jälkeen muumioinnin historia onkin sitten yhtä alamäkeä. Tekniikka taantui, ja toisinaan ruumiin käsittely oli hyvin suurpiirteistä. Se saatettiin toisinaan vain peittää paksulla pihkakerroksella. Joitakin hienoja yksilöitä on, kuten 200-luvulla eaa. elänyt pappi Hornedjitef, mutta ne ovat harvassa. Vaikka muumiointitekniikka taantuikin, alettiin käärinliinoihin kiinnittää erityistä huomiota, ja erityisesti kreikkalais-roomalaiselta kaudelta on säilynyt erittäin kauniisti käärittyjä muumiopaketteja. Roomalaisajan muumiot kertovat karua kieltään balsamoitsijoiden välinpitämättömyydestä: muumioiden luut ovat usein vääristyneissä asennoissa, mikä kertoo mädäntymisen edenneen pitkälle, ja toisinaan kehonosia puuttuu kokonaan tai niitä on liikaa. Kuten vanhan valtakunnan aikana, alettiin raajat kääriä taas erikseen, ja muumioille maalattiin kääreisiin kasvot.

Roomalaisaikainen muumio, British Museum. wikimedia

Viimeistään 200-luvulla jaa. muumioinnin jalo taito näyttää kristinuskon myötä lopulta kadonneen Egyptistä, joskin sen rippeitä saattoi säilyä islamilaisvalloitukseen vuonna 641 asti. Joka tapauksessa sivilisaatio ehti tuottaa valtavan määrän säilöttyjä ruumiita usein kauniissa paketeissa meidän myöhempien tallaajien ihmeteltäviksi. Jos ei muuta, niin ainakin muinaiset egyptiläiset osoittivat, että kuolemassakin voi olla kauneutta ja arvokkuutta.

Lisälukemistoa:

Taylor, John H.: Death and the Afterlife in Ancient Egypt

Steedman, Scott & muut: Mummy

Advertisements
Kategoria(t): Yleinen Avainsana(t): , , , . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s